Sunday 26 January 2014

Kaipuu



Piirrän kuvaa tämänhetkisistä fiiliksistä. Paperille ilmestyy sanoja popedan kappaleesta "Tahdotko mut tosiaan", lumihiutaleita leijailee paperin oikeassa alareunassa ja kuvan hahmolla on päällä nahkatakki ja kädessä pullo kaljaa. Palelen koleassa huoneessa ja kuuntelen viimekesän hitti kappaleita. Kuvittelen itseni toiseen maailmaan, siihen viimekeisäiseen. Toivon tanssivani nuotion äärellä hyvässä seurassa, kädessä viileä tölkki lonkeroa. Taustalla soisi tuttua suomipoppia jonka mukana kaikki osaisi laulaa. Ei tarvisi mennä nukkumaan, aamupäivän torkkujen jälkeen voitaisiin juosta järveen, vaikka vaatteet päällä jos bikinit eivät olisi sattuneet mukaan.

 Olen aina ollut kesänlapsi enkä pahemmin viimevuosina ole talvesta pitänyt. Tänävuonna olen kuitenkin oppinut olemaan valittamatta niin paljoa ja pysähtynyt katsomaan lumenpeittämiä koivunoksia ja niitä kauniita lumisia peltoja joiden taustalla aurinko nousee heittäen kylmänsiniselle taivaalle sävyt oranssista ja violetistä.
Kaikesta huolimatta kaipaan kesään. Kaipaan sitä tunnetta kun ei tarvitse olla sidottuna mihinkään melkein kolmeen kuukauteen. Voi vaan mennä ja tulla eikä kylmä sääkään häädä sisälle. Haluun tehdä ensikesästä parhaan mahdollisen: Lontoon reissu, jotku festarit, Desucon, mökkeilyä, seikkailuja, bileitä, uimista, entistä enemmän juomista, matkustelua ja valvomista.

Kesän haaveiluista havahdun nykyhetkeen ja ymmärrän missä olen. Taidan olla hukassa. Tarvitsen hellän muistutksen siitä minkä vuoksi olen tässä ja mitä minä haluan. Hymyilen ja totean että eletään taas täysillä. Otetaan iloirti päivistä ja tehdään töitä tavoitteiden eteen, ehkä energiaa vielä riittää.



Saturday 25 January 2014

Tammikuu


Yli viikon olen pyöritellyt päässäni aiheita joista voisin tänne kirjottaa. Tarjolla olisi vaikka mitä mutta mikään ei kuitenkaan tunnu inspiroivan tällä hetkellä. Elämä vaan kulkee eteenpäin ja tuntuu etten osaa ajatella oikein mitään, teen tyhmiä valintoja ja laiminlyön taas kerran tavoitteitani. Koska mieleni on nyt näin harhaileva ajattelin kirjoittaa tähän muutamia avainsanoja tammikuun keskeisistä asioista ja kertoa niistä lyhyehkösti.

Kaunista, mua vedetään paidasta.
Yukicon - Viimeviikonloppuna olin Espoossea Yukiconissa Millan, Mintun, Memen ja Märin kanssa. Olimme liikenteessä autolla joten viikonlopun aikana saimme kokea jännittäviä autoseikkailuja Helsingin keskustassa jossa meidän hotellimme sijaitsi. Suurimman osan con ajastamme vietimme pelaten korttia. Veerakin kävi lauantaina conissa mutta sunnuntaina hän ei päässyt enää sisään joten kävin Memen ja hänen kanssaan Sumo Sushissa syömässä mikä olikin aivan erinomainen paikka vaikka nimi antaa ihan toisenlaisen kuvan. Viikonloppu oli onnistunut ja piristävä asia pimeän talven keskellä. Ei se kuitenkaan mikään erityisen kummoinen kokemus ollut, perus talvicon sanoisinko.
Paino - Huoh! Olen niin kyllästynyt miettimään tätä asiaa. Jokaisella tuntuu olevan jonkinlainen painokriisi (aina) meneillään eikä "läskireisi"- valitukselta voi välttyä. En yhtään tykkää siinä vieressä vakuutella toista hänen itsestäänselvän kauniista ulkonäöstä kun itselläkään ei ole erityisen itsevarma olo omasta painosta ja ulkonäöstä. Joku voisi tietenkin sanoa että turha minunkaan valittaa siitä mitä olen mutta en pahemmin valitakkaan. En tykkää tehdä siitä numeroa sillä tiedostan etten todellakaan ole mikään läski, mutta silti vaikka muille se painanko 3 kiloa sinne sun tänne olisi yhdentekevää, en itse ole tyytyväinen ennen kuin tavoitan ihannepainoni ja kuntoni.
Ystävät - Kuukauden aikana olen viettänyt aivan mahtavia päiviä piktäaikaisten ystävieni kanssa, mutta sen lisäksi olen alkanut tutustumaan paremmin muutamiin luokkalaisiini. Vaikka heidän kanssa olen 1,5 vuotta hengaillut en ole silti pahemmin heitä lähestynyt. Mm. eiliset illanistujaiset parin kaverin kanssa oli mahtava idea. Tuli kuultua paljon asioita joita en ennen tiennyt. Samalla kyllä kaipaan erästä ystävääni josta en ole pahemmin kuullut muutamaan kuuakuteen...
Motivaatio - Tarviiko tästä sanoa paljoa mitään? Minulla ona aina ollut vaikeaa paneutua koulujuttuihini ja niin on nytkin. Ei vaan jaksa, ei vaan pysty. Pitää oikeasti aloittaa korjaamaan asennettani ja motivaatiotani sillä näin en tule koskaan saavuttamaan tavoitteitani.
Espoo - Oi kaupunki jossa olen rampannut koko tammikuun. Tai no siltä tuntuu vaikka olen siellä käynytkin vain kolme kertaa kuun aikana. Olen nähnyt paljon ihanaa Veeraa <3 Olen ollut hänen luonaan Espoossa ja hänkin kävi kerran porukoillani Hämeenlinnassa. Espoossa oli myös edellämainittu Yukicon ja olin myös pari viikkoa sitten katsomassa kaverini lukion musikaalia joka oli muuten aivan mahtava! Musikaalin nimi oli Nahkatakkinen tyttö mikä kertookin varmaan sen mitä kappaleita musikaalissa laulettiin.
Kuvataidekoulun päättötyö - Päättötyöni edistyy huimaa vauhtia ja sain viimeisen päättötyöni osan hyvälle mallille jo kolmessa kerrassa. Päättötyön deadline on muistaakseni maaliskuun lopulla. Nyt on rutkasti aikaa nyhvätä yksityiskohtia ja tehdä porfoliota.
Vanhojentanssit - Nämäkin lähestyvät ja enää kolme viikkoa tansseihin! Suurin osa tansseista on jo onneksi hallinnassa ja mekkokin on melkein valmis. Jännittää!

Odotan kyllä innolla tammikuun loppumista. En tiedä mitä siitä edes sitten hyötyisin mutta haluan vain päästä eteenpäin edes jollain tasolla. Kohti kesää ja pois pimeydestä ja ensiviikon koeviikosta.



Saturday 11 January 2014

Tuntematon menneisyys

 No jo on dramaattinen otsikko mutta kyllä se aiheeseeni liittyykin, nimittäin puhun aina siitä kuinka rakastan taidetta., haaveilen tatuoijanurasta ja kuinka piirtäminen ja maalaaminen on niitä mun juttuja. Moni ei kuitenkaan tiedä että harrastin ennen myös animoimista eli animaatioiden tekemistä. Löysin kyseisen taiteenmuodon jo n.10-vuotiaana kaverini kanssa. Siihen aikaan olimme hulluna witch-sarjakuviin ja tv-animaatioon. Teimme paljon yhteisiä animaatioprojekteja ja muutenkin tykkäsimme piirrellä ja viettää aikaa yhdessä tehden videoita, omia sarjakuvia ja lehtiä.
 Minulle ei ole koskaan opetettu animoimista, yhdessä kaverini kanssa ahersimme paintin ja windows movie makerin parissa saadaksemme kuvamme liikkumaan. Se ei ollut helppoa, ohjelmat jumittelivat, töitä katoili, ja vaikka animointi olisi onnistunut hyvin ei piirrustustaitomme olleet vielä kummoisia. Mutta jostain jokaisen pitää alottaa. Manga sekä anime oli tähän aikaan suuri osa elämääni ja kokoajan olin tekemässä uusia animesarjoja jotka jäivät kesken kun olin saanut kasaan 5 sekunttia alkuteksteistä.


(Jouluanimaatio vuodelta 2007, tein tämän yhdessä kaverini kanssa luokan joulujuhliin (Minun ovat selkeästi rumemmin tehdyt kohdat <3)

Animaatioiden ja animen kautta löysin tieni you tubeen ja ryhdyin niitä ajallaan sinne laittamaan. You tube on kieltämättä julma paikka huonon englannintaidon omaavalle lapselle. Ilkeää kommenttia lenteli ja vastaan tuli ties mitä trolleja vaikkei niin pienenä edes tietänyt mitä ne sellaiset trollit ovat. Mutta siellä tutustuin moniin mukaviinkin ihmisiin jotka auttoivat minua harrastukseni parissa ja kielittaitoni kehittämisessä. Rakensin heidän kanssaan ystävyys-suhteita ja joihinkin pidän yhteyttä vielä nykyäänkin. Jotku asiat mitä niihin aikoihin tein hävettää minua vieläkin, olin hyvin naiivi, epäilemätön ja tyhmä mutta itseluottamusta minulta ainakin  löytyi, ehkä vähän liikaakin.



(Klippi elokuvaprojektistani joka tietenkin jäi kesken 2009. Tämän ajan animaatioita katson jo mielelläni ja ihmiettelen kuinka suuri ero tähän 2009 puolivälissä tehtyyn videoon on sen vuoden alussa tehtyihin verrattuna)

Vuodet kului ja kehityin animoimisessa. Nykyäänkin katselen vanhoja animaatioitani ja mietin "Jumalauta, miten mä joskus pystyin tohon?". Sain kasaan itselleni you tubessa jopa 800 tilaajaa. Aikojeni loppupuolella sain paljon kommentteja ja olin jo hyvin tyytyväinen animaatioideni sujuvuuteen ja piirrustustyyliini vaikka en kyseisestä tyylistä nykyään kovin tykkääkkään.


(Mielenkiintoinen video kiitoksena kanavani tilaajille 2010. "You tube aikojeni" loppupuolelta.)

8-luokan puolivälissä inhottavin kuitenkin tapahtui. Unohdin You Tube salasanani. No normaalisti siinä tilanteessa vain haettaisiin uusi salasana sähköpostista mutta kun minulla olikin vahvistusosoitteena sähköposti jota ei enää ollut edes olemassa. Ei siinä mitään ollut tehtävissä. Monta kuukautta yritin salasanaani muistella, penkoa laatikoita toivoen että sieltä löytyisi lapulle kirjoitettu salasana ja saada vanhaa sähköpostiani toimimaan, mutta en vain päässyt enää tililleni. Siinä samalla into animoimiseen lopahti totaalisesti. Ei tapahtunut minua niinkään lannistanut mutta tuntui uuvuttavalta aloittaa kaikki alusta ja kiinnostukseni siirtyikin siinä vaiheessa muihin asioihin kuten takaisin traditionaaliseen piirtämiseen, sarjakuviin ja maalaamiseen.
 

(Viimeisin "aikaansaannokseni" 2011)

Nyt harmittaa vähän etten jatkanut animoimista, voisin olla nykyään jo ties kuinka hyvä jos olisin jatkanut. Ei se animoimisen taito tietenkään mihinkään katoa mutta kun pitää pitkää taukoa niin kaikki se vaiva mitä animaation tekemiseen tulee nähdä tuntuu vaan hankalalta eikä nykyään ole tarpeeksi aikaa. You tube aikoinani en nähnyt edes kovin usein kavereitani ja istuin tunteja ja päiviä koneella, silloin ehti saada paljon aikaiseksi.

Puhun harvoin uusille ihmisille entisestä harrastuksestani sillä 1. You tube tilini on täynnä noloja (ja mukavia asioita) enkä voi enää niiden siellä oloon vaikuttaa 2. Harva harrastaa animoimista ja se tietenkin herättää kiinnostusta mutta kun en sitä nykyään pahemmin tee tunnen turhaksi edes mainita sitä. 3. Tuona aikana elin ikään kuin omassa maailmassani johon vain pari internetin ulkopuolista ystävää kosketti. Tähän maailmaan ei kuulunut ketään tuttujani ja se ikään kuin on jäänyt koskemattomaksi omaksi ajakseen.
 Tuo vaihe elämästäni on ollut minulle monella tapaa hyvin merkittävä, se on kasvattanut minua ihmisenä, taiteilijana ja internetin käyttäjänä. En tiedä kuinka moni tätä ymmärtää mutta luulen että jokainen on kokenut joskus intohimoa joka on taantunut tai elämänvaiheen joka kaikessa noloudessaan on kasvattanut. Olisi kiva tietää millaisia ajatuksia sinussa herää. Mutta kiitos jos jaksoit lukea <3 Jatkan nyt surkeaa yritystäni uuden animaation kimpussa ja painun sitten nukkumaan.




Saturday 4 January 2014

Newborn



No moro taas! Tervetuloa lukemaan blogiani "uusin silmin" ja näin ollen haluan itsekin päästää irti joistakin hölmöistä oletuksistani ja tavoistani.

Niin se pieni ihminen vaan kasvaa, kasvaa paljon ja nopeasti. Tässä mä taas mietin mitä kaikkea tein vuosi sitten ja päähäni nousee muistoja jotka herättää enemmän kuin myötähäpeää. Naurattaa kun miettii miten se järjellinen ajattelu oli niin pientä ja antoi vain kaiken tapahtua sen hetkisten tunteiden mukaan, ja silti vaikka tuli hölmöiltyä vaikka miten kuvitteli olevansa niin "aikuinen". Vitut mikään aikuinen ole ollut ja ole todellakaan vieläkään. Niin paljon vuoteen ja puoleen on kyllä mahtunut että ilman niitä typeriäkään muistoja ei oltaisi päästy tähän asti.

Vuosi on toisaalta pitkä aika mutta sinne sekin taas vaan meni. Voisin kertoa menneestä vuodestani taikka railakkaasta vuodenvaihteestani mutta jätän sellaiset johonkin toiseen kertaa ja puhun nyt blogistani.
 Aloitin blogini pitämisen 15.4.2012, silloin kirjoitin blogiini naiivisti mitä mieleeni tuli, kaiken mitä minulle oli käynyt. Swan lake oli silloin vielä päiväkirjani. Kun lukijoita tuli enemmän ymmärsin etten voi vuodattaan nettiin mitä vain. Vaikka ihmismieli on utelias ja kiinnostavintahan on kaikista henkilökohtaisimmat asiat, ne asiat kuuluvat kuitenkin yksinomaan minulle ja siksi kerronkin ne nykyään vain omalle perinteiselle päiväkirjalleni.
 Myöhemmin tuli vaihe kun aloin lukemaan kauniita lifestyle blogeja. Miksen minäkin olisi kokeillut? No niin miksenköhän. Kyllähän materia ja kaikki kaunis ilahduttaa minua mutta miksi kukaan muukaan jaksaisi katsella aina samaa naamaani jos en jaksa katsella sitä edes itsekkään. Muutenkin nyt on sellainen väsymys iskenyt että ketään tuskin kiinnostaisi tuijottaa meikitöntä naamaani sängyntuuheilla hiuksilla. En nykyään jaksa lukea paljoa muidenkaan lifestyle blogeja, selaan vain kuvat ja poimin mieleeni pari hassua sanaa joista voin muodostaa jonkinlaisen kokonaisuuden "tekstistä" mieleeni. Onhan niitä hyviäkin lifestyle blogeja, mutta sitten on taas niitä jotka ovat täynnä satoja melkein samanlaisia kuvia siitä omasta pärstästä. Puolet kyseisten blogien tekstistä pohditaan minkäköhän väriseksi sitä sitten värjäisi hiuksensa ja loppuun liitetään "asiallinen" tai "koskettava" tektinpätkä omista peruskouluajoista tai maailman yleisestä väärydestä mitä jokapuolella nyt muutenkin jankataan. Kuka sellaista jaksaisi? En toki tarkoita sitä etteikö blogiin saisi laittaa kuvia itsestään, omat ovat ihmisten blogit ziisus sentään, kenen muun naama siellä sivupalkissa sitten kuuluisi komeilla : D?

Mitä sitten jatkossa blogiltani haluan? Haluan keskittyä jakamaan elämäni iloisia sekä ehkä surullisiakin hetkiä kanssanne. Kertomaan mielipiteitäni ja tuntemuksiani ilman että stressaisin tuleeko niistä nyt jotain sanomista. Haluan kirjoittaa blogiani aina silloin kuin siltä tuntuu ja miten haluan, enkä vain tiettyjen aikarajojen välein, tiettyyn muottiin sovitettuna. Haluan saada blogini lentämään omalla tavallani.


"We have to accept facts as facts"
- Ai Yazawa