Saturday 11 January 2014

Tuntematon menneisyys

 No jo on dramaattinen otsikko mutta kyllä se aiheeseeni liittyykin, nimittäin puhun aina siitä kuinka rakastan taidetta., haaveilen tatuoijanurasta ja kuinka piirtäminen ja maalaaminen on niitä mun juttuja. Moni ei kuitenkaan tiedä että harrastin ennen myös animoimista eli animaatioiden tekemistä. Löysin kyseisen taiteenmuodon jo n.10-vuotiaana kaverini kanssa. Siihen aikaan olimme hulluna witch-sarjakuviin ja tv-animaatioon. Teimme paljon yhteisiä animaatioprojekteja ja muutenkin tykkäsimme piirrellä ja viettää aikaa yhdessä tehden videoita, omia sarjakuvia ja lehtiä.
 Minulle ei ole koskaan opetettu animoimista, yhdessä kaverini kanssa ahersimme paintin ja windows movie makerin parissa saadaksemme kuvamme liikkumaan. Se ei ollut helppoa, ohjelmat jumittelivat, töitä katoili, ja vaikka animointi olisi onnistunut hyvin ei piirrustustaitomme olleet vielä kummoisia. Mutta jostain jokaisen pitää alottaa. Manga sekä anime oli tähän aikaan suuri osa elämääni ja kokoajan olin tekemässä uusia animesarjoja jotka jäivät kesken kun olin saanut kasaan 5 sekunttia alkuteksteistä.


(Jouluanimaatio vuodelta 2007, tein tämän yhdessä kaverini kanssa luokan joulujuhliin (Minun ovat selkeästi rumemmin tehdyt kohdat <3)

Animaatioiden ja animen kautta löysin tieni you tubeen ja ryhdyin niitä ajallaan sinne laittamaan. You tube on kieltämättä julma paikka huonon englannintaidon omaavalle lapselle. Ilkeää kommenttia lenteli ja vastaan tuli ties mitä trolleja vaikkei niin pienenä edes tietänyt mitä ne sellaiset trollit ovat. Mutta siellä tutustuin moniin mukaviinkin ihmisiin jotka auttoivat minua harrastukseni parissa ja kielittaitoni kehittämisessä. Rakensin heidän kanssaan ystävyys-suhteita ja joihinkin pidän yhteyttä vielä nykyäänkin. Jotku asiat mitä niihin aikoihin tein hävettää minua vieläkin, olin hyvin naiivi, epäilemätön ja tyhmä mutta itseluottamusta minulta ainakin  löytyi, ehkä vähän liikaakin.



(Klippi elokuvaprojektistani joka tietenkin jäi kesken 2009. Tämän ajan animaatioita katson jo mielelläni ja ihmiettelen kuinka suuri ero tähän 2009 puolivälissä tehtyyn videoon on sen vuoden alussa tehtyihin verrattuna)

Vuodet kului ja kehityin animoimisessa. Nykyäänkin katselen vanhoja animaatioitani ja mietin "Jumalauta, miten mä joskus pystyin tohon?". Sain kasaan itselleni you tubessa jopa 800 tilaajaa. Aikojeni loppupuolella sain paljon kommentteja ja olin jo hyvin tyytyväinen animaatioideni sujuvuuteen ja piirrustustyyliini vaikka en kyseisestä tyylistä nykyään kovin tykkääkkään.


(Mielenkiintoinen video kiitoksena kanavani tilaajille 2010. "You tube aikojeni" loppupuolelta.)

8-luokan puolivälissä inhottavin kuitenkin tapahtui. Unohdin You Tube salasanani. No normaalisti siinä tilanteessa vain haettaisiin uusi salasana sähköpostista mutta kun minulla olikin vahvistusosoitteena sähköposti jota ei enää ollut edes olemassa. Ei siinä mitään ollut tehtävissä. Monta kuukautta yritin salasanaani muistella, penkoa laatikoita toivoen että sieltä löytyisi lapulle kirjoitettu salasana ja saada vanhaa sähköpostiani toimimaan, mutta en vain päässyt enää tililleni. Siinä samalla into animoimiseen lopahti totaalisesti. Ei tapahtunut minua niinkään lannistanut mutta tuntui uuvuttavalta aloittaa kaikki alusta ja kiinnostukseni siirtyikin siinä vaiheessa muihin asioihin kuten takaisin traditionaaliseen piirtämiseen, sarjakuviin ja maalaamiseen.
 

(Viimeisin "aikaansaannokseni" 2011)

Nyt harmittaa vähän etten jatkanut animoimista, voisin olla nykyään jo ties kuinka hyvä jos olisin jatkanut. Ei se animoimisen taito tietenkään mihinkään katoa mutta kun pitää pitkää taukoa niin kaikki se vaiva mitä animaation tekemiseen tulee nähdä tuntuu vaan hankalalta eikä nykyään ole tarpeeksi aikaa. You tube aikoinani en nähnyt edes kovin usein kavereitani ja istuin tunteja ja päiviä koneella, silloin ehti saada paljon aikaiseksi.

Puhun harvoin uusille ihmisille entisestä harrastuksestani sillä 1. You tube tilini on täynnä noloja (ja mukavia asioita) enkä voi enää niiden siellä oloon vaikuttaa 2. Harva harrastaa animoimista ja se tietenkin herättää kiinnostusta mutta kun en sitä nykyään pahemmin tee tunnen turhaksi edes mainita sitä. 3. Tuona aikana elin ikään kuin omassa maailmassani johon vain pari internetin ulkopuolista ystävää kosketti. Tähän maailmaan ei kuulunut ketään tuttujani ja se ikään kuin on jäänyt koskemattomaksi omaksi ajakseen.
 Tuo vaihe elämästäni on ollut minulle monella tapaa hyvin merkittävä, se on kasvattanut minua ihmisenä, taiteilijana ja internetin käyttäjänä. En tiedä kuinka moni tätä ymmärtää mutta luulen että jokainen on kokenut joskus intohimoa joka on taantunut tai elämänvaiheen joka kaikessa noloudessaan on kasvattanut. Olisi kiva tietää millaisia ajatuksia sinussa herää. Mutta kiitos jos jaksoit lukea <3 Jatkan nyt surkeaa yritystäni uuden animaation kimpussa ja painun sitten nukkumaan.




6 comments:

  1. Nää on oikeesti aika hienoja, noin animoinnin puolesta ainakin. 2011-animaatio on tosi kaunis. Itsekin olin ihan kotihiiri yläasteella ja noin ja se vaan on totta että nyt ei pahemmin ole aikaa paljon mihinkään, mutta voihan sitä joskus taas jatkaa ja alkaa kehittelemään vaikka ammattia! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Hämmentää että näistäkin on noin paljon aikaa... kamalia anime möllejä : D Joo nyt kun on lukio, sosiaalista elämää ja tätä kahden kaupungin välillä ramppaamista niin aika ei kyllä riitä tämmöseen (just ja just blogiin kerkee kirjotella) Mutta niin, voihan sitä harkita jos joskus innostus taas löytyy : D

      Delete
  2. Hienoja todella! Kannattaa aloittaa joku päivä ainakin uudestaan niin tulee vieläkin hienompaa :3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos c: jos joskus löytyisi enemmän aikaa niin voisihan sitä harkita että tekisi jotain ja ihan loppuun asti.

      Delete
  3. Ooh, pystyy kuvittelemaan työn määrän ja jo ihan pelkästään siitä tulee aika valtaisat hämmästykset! Mahtavia! Animoiminen haaveiluttaa, mut aika pitkä prosessi ja vielä pidempään vie, että kehittyis siinä :/ Sulla on älyttömän hyvä pohja jatkaa tosta :3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Paljon kiitoksia <3 hommaa noissa kyllä on ihan hirveästi ja mitä enemmän kehittyy sitä itsekriittisemmäksi tulee, ja sitten se animoiminen onkin taas tuplasti aikaa vievämpää u3u mutta kannattaa ihmeessä kokeilla jos siltä tuntuu! Sitten kun saa jotain aikaiseksi on se todella palkitsevaa.

      Delete