Saturday 23 May 2015

Avautumisraita


"Bussin etupenkissä jalat ojossa,
Satakymmenen kilsaa kirjoitettavaa
Läpi hyönteisten hautausmaan,
Funtsin maailmasta kiinni otettavaa.



Joku sanoo ei nää laulut synny alkon jonoissa,
Joku sanoo koitat seistä liian suurissa monoissa
Ja vitut mähän kirjoitan just sen mitä nään.


Tajusin, että elämä mun ainut herra on,
Jos sillä ei oo sanottavaa, mä olen sanaton.


Anna mun ajatella, sekoilla ja olla vähän pihalla
(Oh oh oh oh)
Anna mun ajatella, sekoilla ja olla vähän pihalla
(Oh oh oh oh)
Nään edessäni sanoja, mä seison niiden takana
Joten anna mun ajatella, sekoilla ja olla vähän pihalla





Mä mietin miksi tyhmät ovat varmoja
Ja miksi fiksujen varpailla on painoa.
Mä mietin niitä mimmejä minimekoissa,
Tyrkkyjä kiinni rahamiesten hihoissa.

Mä mietin laitanko mä yhteen biisiin
Sen kaiken mitä päässäni vilisee
Vai puranko yhden naisen viiteen levylliseen

Mä mietin niitä, joilla on tarve tulla, suuremmaksi kuin kukaan muu
Ja mä mietin niitä joilla kaikki aina epäonnistuu



Mun läppäri näyttää vielä kahdeksan prossaa,
Navigaattori huutelee perillä ollaan.
Mul on satakymmenen kilsaa enemmän takana.

Ja mä mietin miks monelle eko on pelkkää ego,
Jään venaamaan aitoo ekoteko.
En aio pelätä viimeistä hengenvetoo,
Mä tiedän et se venaaminen vaan etoo!
Joten anna mä katon kun tää maailma sekoo,
Hörpin viinii ja nautin vähän manchegoo
Ja rakennan mun päähän sitä omaa kekoo
Ja kun sä koputat sisään muistaa huutaa.
Halooooo!



Lyriikat: Haloo Helsinki - Avautumisraita.

Olette upeita. Muistakaa että vaikka ette sopisi tähän heteronormatiiviseen, aamuvirkkujen yhteiskuntaan olette täydellisiä. Vaikka ette kirjottaisi viisi laudaattoria tai näyttäisi seiskalehden kannen malleilta olette täydellinen kuva itsestänne. Teette omat eettiset valintanne, päätätte oman elämänne suunnan ja tavoittelette väliaikaista tai loppuelänän onnea. Olen kaunis, olen onnistunut, olen omaitseni!

Monday 11 May 2015

Uusi banneri ja raivoa homo fobiasta

Tein itselleni uuden bannerin joka noudattaa samaa ideaa ja värimaailmaa kuin aijempikin. En tiedä näyttääkö blogini nyt tylsän valkoiselta mutta ei sen väliä koska tylsä valkoinen on kiva. Vähän harmittaa miten en ole ollut täällä järin aktiivinen viime vuotena mutta ei näköjään ole ollut moni muukaan. Hirveä määrä perinteisiä blogeja lopettaa kokoajan ja ne korvataan todennäköisesti tumblrilla, instagramilla tms. johon kuvia ja tarinoita voidaan heittää.



Katson telkkarista dokumenttia "Stephen Fry homofobian jäljillä." Lievästi provosoituneena ja järkyttyneenä naureskelen sille miten vääristyneitä mielikuvia ihmisillä on homoseksuaalisuudesta. Monet tuntuvat pitävän homoutta valintana, sairautena, fetissinä. "Ei kukaan syntyessään voi tietää olevansa homo, vaan he valitsevat sen", "Ei, eikä voi tietää olevansa heterokaan." Jotku ei millään tunnu pääsevän yli anaali ajatuksistaan jotka he sitovat homoseksiin. En ymmärrä miksi se niin kovasti kiinnostaa mihin reikään sitä vehjettään tungetaan. (Ihan kuin heterotkaan eivät tätä tekisi) Joillekin muiden ihmisten henkilökohtaiset petipuuhat ovat niin ylipääsemätön asia että siitä voi saada kuolemantunnon. Samalla kun kritisoidaan että mihin homo peniksensä tunkee tunnutaan unohtavan että on olemassa myös lesboja. Yleisesti ottaen miehet vaikuttavat oleman enemmän homofoobisia kuin naiset joten onko kyseessä miesten fetissi lesbonaisista? Ei voi hyväksyä yhtä jos ei hyväksy myös toista. Lesboille kieltämättä ujutetaan myös paskaa siitä että "sukupuolielimet eivät sovi yhteen" ja "ei tuo ole todellista raakkautta." Toivon että jonain päivänä ihmiset oppisivat erottamaan omat henkilökohtaiset pelkonsa esim. politiikasta.
 Nykypäivänä olen kuullut useamman suomalaisen suusta "Miksi homoja jaksetaan hehkuttaa? Miksei järjestetä heteromarssia?" "Avioliitto on vain nimike, miksi homot haluavat sitä niin kovasti (Ei ole muuten nimike vaan sisältää muummuassa adoptio-oikeuden ja useamman tasa-arvoisen piirteen joita rekistöröity parisuhde ei toteuta)" "Homous on nykyään vaan muotia." Todellisuudessahan viimein (toivottavasti)  lähestytään suvaitsevampaa maailmaa eikä se merkitse sitä että ihmiset muutuvat homoiksi,!vaan ne jotka siksi ovat syntyneet uskaltavat olla avoimesti omia itsejään. Niin kauan kuin tasa-arvo ei toteudu on syytäkin pitää hälinää.

Mutta juuh tälläistä nyt tällä hetkellä. En jaksa enempää keskenäni raivota :D Ylihuomenna kohti Pariisia! Kertokaa mitä Pariisissa pitää ehdottomasti nähdä? Onko kokemuksia?


Sunday 10 May 2015

Olisiko jo aika muuttua?

Uudella kamerallani otettu kuva veden alta.

Kertakaikkiaan en tiedä mitä minun tulisi tehdä kanssani. Elämä tuntuu jatkuvalta pettymysten sarjala ja tuntuu että raja on tullut jo useamman kerran vastaan. Silti naiivina ja positiivisena ihmisenä jaksan aina luottaa ihmisiin ja lopulta kaikki kaatuu jälleen päälleni. Jollain tapaa tykkään siitä minusta joka jaksaa aina antaa kaikkensa, mutta olen tullut siihen pisteeseen että se vain sattuu liikaa. En kestä enää yhtäkään eroa, hylätyksitulemista, menetystä, mitä vaan. Alan kyseenalaistamaan onnellisten lopppujen todenperäisyyttä. Ehkä ei ole olemassa mitään onnellista loppua, todellista rakkautta tai onnellista loppuelämää. Ehkä on olemassa vain onnellisia ajanjaksoja jotka kestävät pidemmän tai vähemmän aikaa.
  Voisin uskoa fraasiin "Se ei johdu susta vaan musta" mutta kun tätä kuulee tarpeeksi monta kertaa, niin voiko se enää pitää paikkansa? Olen miettinyt sitä että miksi mut aina jätetään? Mikä mussa ahdistaa ihmisiä? Kyllä, mä olen lojaali, huolehtiva, innokas ja temperamenttinen. Kyllä, olen myös itsekäs, masentunut, pelokas, mustasukkainen sekä hankala. Mä ymmärrän että nämä piirteet voivat olla joillekin liian hankalia käsitellä mutta mä en tahdo mitään pahaa. Mä en ole kenenkään riippakivi tai kahlitsija.
 Mä en kaipaa vakavaa sitoutumista, mä en kaipaa vielä unelmien satuhäitä tai yhteistä kotia. Se mitä mä kaipaan on läheisyys. "Pidä musta kiinni" "Tule syliin". Sitä että voi pussailla ja illantullen käpertyä saman peiton alle nukkumaan. Mä kaipaan sitä että joku kaipaa. "Mä haluan olla sun kanssasi, mulla on ollut ikävä sua"-lause alkaa kuulostamaan jo vieraalta. Mä haluan jakaa seikkailun: kävelyitä kesäöinä, uusia paikkoja, uusia kokemuksia ja paljon naurua.
 En jaksa enää pettyä, kantaa kaunaa ja särkynyttä sydäntä. Haluan viimein antaa anteeksi ja päästää irti (vaikka sinulle vaikutan olevan nykyään yhdentekevä.) Haluan nousta heti jaloilleni ja pitää sinut elämässäni (vaikka en voi kieltää ettenkö tulisi enää haluamaan sinua.)
 Tästä lähtien haluan olla se tyttö joka hymyilee ja tuo mukanaan iloa. Haluan olla se tyttö jonka kaikki haluavat mutta joka ei halua ketään. Voin antaa muiden tulla lähelle, voin hymyillä ja tarttua kädestä, mutta en avaa enää suutani. En anna enää itsestäni. En avaa enää sydäntäni.


Sunday 3 May 2015

Itsekriittisyyttä vaiko itseinhoa

Elämäni näyttää pitkälti samalta kuin aikaisemminkin. Stressiä, pelkoja, juhlia, kiirettä, vastuuta ja vatsa täynnä perhosia. Mä yritän kovasti hillitä itseäni ja ajatella järkevästi mutta jotenkin sä vaan oot niin vastustamaton.

"Vaik tän piti olla chillii ja villii
Nyt mä haluisin leikkii kingii ja queenii
Vietetty liikaa aikaa, aloin kiintymään Spesiaali nainen on jotain niin hyvää"



Mulla on koko elämäni ollut tiettyjä piirteitä joita inhoan yli kaiken itsessäni, kuten itsekkyys, huomiontarve, läheisyydenhalu ja takertuvaisuus. Aina tietyin väliajoin huomaan kyseiset piirteet mun käytöksessä, taistelen niiden parissa ja ehkä ne hetkeksi katoaa. Loppujen lopuksi ne kai kuuluvat perusluonteeseeni. Vaikka en yleensä järin radikaalisti käyttäydy, pääni sisällä saatan kuvitella olevani maailman napa ja janoan suurta draamaa. Haluan että asiat menee niin kuin itse olen pääni sisällä suunnitellut ja vihaan pettymyksiä yli kaiken. Mökötän, oletan muilta tietynlaista toimintaa, haluan että mua kaivataan. Ovatko kaikki ihmiset päänsä sisällä oikeasti tällaisia hirviöitä vai olenko erityisen kuvottava? 
 Pääasia on kai ettei anna tunteillensa liikaa valtaa. Pysyy tyynenä, kohteliaana ja mukavana vaikka pään sisällä riehuisi pyörremyrsky. Välillä vaan tuntuu hyvältä sanoa ääneen millainen itsekyyden keskittymä olen, mitä mä haluan ja mitä tunnen.

T. Hirviö