Thursday, 16 October 2014

Huhuu!

Heippa! Tulin tänään Annilta viettämästä ihanaa syyslomaa. Kakkki meni nappiin, oli todella hyvä olla. Maanantaina lakattiin kynsiä, tilattiin pizzat ja katsottiin varmaan jotain (nyt en yhtään muista). Tiistaina vietettiin Annin siskon synttäreitä ilman itse synttärisankaria. Alkupäivä meni laittautuessa ja illemmmalla Jenica liittyi seuraan, kävimme yhdessä kaupassa, leivoimme Pikachu kakun ja pelasimme juomapeliä mistä keskeytyi todella hauska kaikkine tehtävineen. Eilinen menikin neljän elokuvan parissa (kolme kauhuleffaa ja Disneyn pahatar) ja tänään tehtiin spaghettia ja mysteerikastiketta.  
 






Pitkään aikaan ei ole jäänyt vierailun jälkeen näin haiku olo. Ehkä aika menee nopeasti sillä huomen aamulla lähden Viroon! Mennään vajaan kymmenen hengen porukalla kuviskoululta Experimentaan viikoksi. Se on kansainvälinen workshoppi jossa työstetään yhdessä taidetta tietyistä aihepiireistä. Mukana on virolaisia, latvialaisia, saksalaisia ja slovenialaisia. Uskon että tästä tulee upea kokemus. Vähän vaan jänskättää sillä mukana ei ole mun kavereita ja minulle on yhä aivan auki miten tämä homma käytännössä toimii. 
Joten menkää Askiin kyselemään kaikkea hauskaa jos mulle tulee tylsää/yksinäistä! http://ask.fm/MoroAlisa voisin kanssa yrittää kirjoittaa tänne jotain päiväkirjan tapaista c: !

Monday, 1 September 2014

Muuttuuko ihminen?

Mä oon miettinyt sitä kuka mä oon ja miten mä mun elämää elän. Toisinaan mä katon peiliin ja mietin että oonko toi mä. Mä en oo se sama epävarma tyttö yläasteelta tai se pullaposkinen sinisilmäinen ala-astelainen.
 Silloin tällöin mä mietin kuinka paljon oon kasvanu ja kehittyny. Mä oon oppinu niin paljon ja saavuttanu asioita joihin en ois uskonu koskaan pystyväni. Samana iltana mä saatan käpertyä sänkyyni itkemään sitä kuinka turha oon, kuinka mä en tuu pärjäämään ja musta ei oo mihinkään.
 Mä oon onnellinen. Onnellisempi kuin koskaan oon ollut. Mulla on kaikki mitä mä tarvitsen ja en anna tuntemattomien lannistaa mun fiilistä, mut silti musta tuntuu et jokin rajoittaa mua. Se ei oo ne tuntemattonat vaan läheiset. Mä haluisin saada avoimesti olla onnellinen. En kuule sanoja "sä oot hyvä juuri tuollaisena" onko se oikeesti niin hankalaa?
 En mä taas tiiä mitä mä tälläkin postauksella haen takaa, kunhan tyhjennän päätäni. 
 Tuntuuko teistä joskus siltä että te ette vaan sais olla omiaitsejänne vaikka ite ette haluis olla muuta kuin mitä nyt ootte? Tai kamppaileeko joku sen tunteen kanssa että haluaisitkin olla kaikkea muuta kuin mitä olet?