Piirrän kuvaa tämänhetkisistä fiiliksistä. Paperille ilmestyy sanoja popedan kappaleesta "Tahdotko mut tosiaan", lumihiutaleita leijailee paperin oikeassa alareunassa ja kuvan hahmolla on päällä nahkatakki ja kädessä pullo kaljaa. Palelen koleassa huoneessa ja kuuntelen viimekesän hitti kappaleita. Kuvittelen itseni toiseen maailmaan, siihen viimekeisäiseen. Toivon tanssivani nuotion äärellä hyvässä seurassa, kädessä viileä tölkki lonkeroa. Taustalla soisi tuttua suomipoppia jonka mukana kaikki osaisi laulaa. Ei tarvisi mennä nukkumaan, aamupäivän torkkujen jälkeen voitaisiin juosta järveen, vaikka vaatteet päällä jos bikinit eivät olisi sattuneet mukaan.
Olen aina ollut kesänlapsi enkä pahemmin viimevuosina ole talvesta pitänyt. Tänävuonna olen kuitenkin oppinut olemaan valittamatta niin paljoa ja pysähtynyt katsomaan lumenpeittämiä koivunoksia ja niitä kauniita lumisia peltoja joiden taustalla aurinko nousee heittäen kylmänsiniselle taivaalle sävyt oranssista ja violetistä.
Kaikesta huolimatta kaipaan kesään. Kaipaan sitä tunnetta kun ei tarvitse olla sidottuna mihinkään melkein kolmeen kuukauteen. Voi vaan mennä ja tulla eikä kylmä sääkään häädä sisälle. Haluun tehdä ensikesästä parhaan mahdollisen: Lontoon reissu, jotku festarit, Desucon, mökkeilyä, seikkailuja, bileitä, uimista, entistä enemmän juomista, matkustelua ja valvomista.
Kesän haaveiluista havahdun nykyhetkeen ja ymmärrän missä olen. Taidan olla hukassa. Tarvitsen hellän muistutksen siitä minkä vuoksi olen tässä ja mitä minä haluan. Hymyilen ja totean että eletään taas täysillä. Otetaan iloirti päivistä ja tehdään töitä tavoitteiden eteen, ehkä energiaa vielä riittää.
No comments:
Post a Comment