Ghibli review!

Olen tässä viimeaikoina katsonut vinon pinon animea kun ei ole ollut muutakaan elämää. Samalla olen nähnyt muutaman Ghibli elokuvan joita en aikaisemmin ollut nähnyt. Nyt kun olen nähnyt lähes kaikki Ghiblin elokuvista ajattelin kertoa teille mitä mieltä niistä itse olen ja jos ette ole jotakin niistä nähnyt niin saatte ehkä innostusta katsoa tai olla katsomatta niitä. Huom. Elokuvat ovat satummanvaraisessa järjestyksessä.

Laputa (Castle in the sky)

1986\Hayao Miyazaki

Aloitetaan mun kaikkien aikojen lempi Ghibli elokuvalla. Laputa on herkkä, äärettömän kaunis, hauska ja mukaansa tempaava seikkailu. Lyhyesti sanottuna elokuva kertoo Pazu nimisestä pojasta ja Sheeta tytöstä. He tapaavat kun Sheeta laskeutuu taivaalta leijukiven avulla pudottuaan lentokoneesta, Pazu ottaa hänet vastaan. Pian Sheeta alkaa ajamaan takaa ilmarosvot jotka havittelevat Sheetan leijukiveä. Kaksikko joutuu lähtemään pakoon. Asioiden edetessä ja avautuessa Sheeta ja Pazu päättävät lähteä etsimään taivaalla leijuvaa linnaa Laputaa. Seikkailuun liittyy kuitenkin takaa-ajoa, upeaa luontoa, robootteja, ilmarosvoja ja taistelua. Jokainen hahmo on omanlaisensa samoin miljöö. Vaikka elokuvan aihe sinällään on vakava tekevät tietyt hahmot siitä hulvattoman. Laputan linna on myös toteutettu uskomattomasti ja se on yksinkertaisesti viety yli mielikuvituksen rajojen.
 Itselleni Laputa on elokuva jonka voi katsoa uudelleen ja uudelleen eikä se muutu millään tylsäksi. Joe Hisashi on säveltänyt useita musiikkeja Ghibli elokuviin ja ne ovat tunnetusti loistavia mutta mielestäni ne ovat parhaimmillaan Laputassa. Alkumusiikien soidessa kylmät väreet nousevat pitkin selkää, täytyy pitää hiljainen hetki ja pelkästään kuunnella. Jos olet katsonut Laputan jo kerran mutta et syttynyt sille, suosittelen katsomaan uudestaan sillä se ei jätä tyhjäksi.

Nausicaä

1984/Hayao Miyazaki

Nausicaä julkaistiin ennen kuin Studio Ghibliä edes oli ja tätä elokuvaa pidetään Ghiblin alkuna. Nausicaä on alunperin manga ja tarinaltaan pidempi, siispä parin tunnin elokuvasta puuttuu muutamia osia jotka ovat kuuluneet mangan juoneen. Itselläni Nausicaä menee aika samaan kastiin Laputan kanssa. Upeat Joe Hisashin musiikit pääsivät kuuluville Nausicaä-elokuvassa ja herkkä mielikuvituksekas juoni on omaa luokkaansa. Nausicaä on tunnelmaltaan kuitenkin paljon synkempi kuin Laputa. Tarina kertoo Tuulen laakson prinsessa Nausicaästa joka on lempeä tyttö. Hän rakastaa kaikenlaista elävää, jopa ohmuja ja osaa käsitellä niitä vaikka suurin osa ihmisistä pitää kyseisiä ohmuja hirviöinä. Tarina pääosissaan keskittyy taisteluun ihmisen ja luonnon välillä, siihen miten ihminen ei ymmärrä ympäristöään, kuinka he sokeana lähtee sitä tuhoamaan sekä muokkaamaan ja mitä kaikkea siitä voi seurata. Nausicaä onkin Maailman luonnon säätiön suosittelema elokuva.
 Mielestäni Nausicaä on opettavainen tarina jonka jokaisen tulisi katsoa. Ei ole mitään syytä miksikö en sitä suosittelisi, se on yksi Studio Ghiblin täydellisistä helmistä.

Only Yesterday

1991/Isao Takahata

Only Yesterday poikkeaa aika paljon perinteisestä Ghibli tunnelmasta. Se on piirretty realistisemmin ja muistuttaa arkisella juonellaan enemmän näyteltyä elokuvaa. Nämä ei kuitenkaan ole huonoja asioita vaan päinvastoin. Only Yesterday on virkistävä kokemus ja hyvän tuulinen elokuva. Päähahmo Taeko kuvastaa realistisesti 30-vuoden ikää lähestyvää naista. Elokuvan juoni keskittyy pääasiassa siihen kun Taeko lähtee maalle, jossa hänen mieleensä kumpuaa muistoja viidennellä luokalla tapahtuneista asioista.
 Itse yllätyin positiivisesti katsoessani Only Yesterdayn. En odottanut paljoa mitään mutta kokemus olikin hyvä. Elokuva sopii hyvin arkiseen iltaan kun ei tiedä mitä sitä tekisi taikka katsoisi. Elokuvan juoni etenee vauhtia joka pitää kiinnostuksen yllä ja jatkuvasti miettii mitä seuraavaksi muistellaan. Only Yesterday ei ole läheskään yhtä tunnettu länsimaissa kuin Japanissa ja sinäänsä ymmärrän miksi. Elokuva kannattaa kuitenkin katsoa, se antaa myös näkymää 1960-luvun Japaniin ja silloisiin elinoloihin.

Naapurini Totoro

1988/Hayao Miyazaki

Totoro on varmasti Henkien kätkemän ohella tunnetuin Ghibli elokuva länsimaissa eikä se paljoa esittelyä kaipaa. Kieltämättä Totoro on suloinen elokuva jossa kurkistetaan lapsen sydämeen. Se saa toivomaan että itsekin olisi vielä pieni ja viaton, voisi vaan lähteä seikkailuun, juoksennella kesäpäivät pitkin metsäpolkuja. Totoro piristää aina ja se on hyvänmielen elokuva joka sopii kaiken ikäisille. Musiikit jäävät helposti mieleen ja hauskat olennot kuten nokipallerot, Totoro ja Kissabussi ovat mudostuneet merkeiksi joista Ghiblin tunnistaa.
 Sanoisin että Totoro on ehdottomasti Ghiblin parhaita elokuvia mutta henkilökohtainen lempparini se ei kuitenkaan ihan ole. Mielestäni Totoro kuuluu Ghibli elokuviin jonka jokaisen pitäisi edes kerran nähdä ja se on nimen omaan piristävä elokuva. Kuitenkin jos etsii jotain vakavempaa aikuisempaan makuun ei Totoro ole sen hetken elokuva.

Tulikärpästen hauta

1988/Isao Takahata

Haluatko itkeä ja saada haikean olon koko loppuillaksi? Täältä sitä pesee. Tarina Tulikärpästen hauta sijoittuu vuoteen 1945, Toisen maailmansodan aikaan. Se keskittyy kertomaan miten 14-vuotias poika Seita ja hänen suloinen pikkusiskonsa Setsuko pärjäävät sodan kynsissä. Tarinaan kuuluu pommeja, kuolemia, tulipaloja, ilkeitä tätejä, nälänhätää ja maailman rakastavin isoveli. Elokuva on kaunis kaikessa karuudessaan. Katsomiskokemusta häiritsee kyynelputouksen lisäksi myös se että ensimmäisen viiden minuutin aikana saadaan selville että kaikki kuolee (tämä ei todellakaan ole mikään spoileri) ja tämä seikka tekee katsomisesta vaikeaa kun näkee iloisia ihmisiä ja joutuu vain odottamaan missä vaiheessa he kuolevat.
 Mielestäni Tulikärpästen hauta on sellainen Once in a life time-kokemus, jonka perään oikeasti kannattaa katsoa vaikka joku iloisempi elokuva. Vaikka tällä mitä kerron elokuvasta saa aika negatiivisen vaikutelman on kuitenkin pari isoa syytä jotka tekevät siitä kaikesta ankeudesta katsomisen arvoisen. Nimittäin elokuva antaa hyvin realistisen kuvan Toisesta maailmansodasta, mikä auttaa käsittämään sodan uhrien elämää ja menetyksiä, samalla saattaa ymmärtää kuinka tärkeää oma elämämme täällä on. Toinen asia mistä pidin oli isoveljen ja pikkusiskon sydäntä lämmittävä sisarsuhde. Kun muu maailma potkii päähän ja tilanne on toivoton tekee isoveli kuitenkin parhaansa pitääkseen hymyn pikkusiskonsa huulilla. Näin meidän kaikkien tulisi toimia.

Aaltojen Kuohu

1993/Tomimi Mochizuki

Tästä elokuvasta en sano paljoa. Tarina keskittyy kouluun sekä rakkauteen ja se perustuu Saeko Himuron novelliin. Pääosassa on poika nimeltä Taku Morisaki joka luokkakouksen lähestyessä muistelee entistä ihastustaan ja kolmiodraamaansa kouluajoilta.

 Piirrosjälki on ihan kiva, samoin tarina voisikin olla hyvä mutta päähahmot ovat niin ärsyttäviä ja muutenkin luonteeltaan mitään sanonattomia. Ihmeellinen kiukuttelu, takaa-ajo ja omituinen käyttäytyminen ottaa vain hermoon. En voi itse sanoa tästä elokuvasta kuin suhteellisen turha. Aaltojen kuohu olikin Ghiblin antama mahdollisuus nuoremmalle henkilökunnalle tehdä elokuvansa mutta loppujen lopuksi elokuva päätyi ylittämään sovitun budjetin sekä aikataulun.

Pom Poko

1994/Isao Takahata

Tämän elokuvan olen nähnyt vain kerran kolmisen vuotta sitten ja se ei jättänyt jälkeensä suuria tunteita. Ensinnäkin kyseesä on hauska elokuva joka kertoo metsässä asuvista (isopallisista) Tanukeista. Juoni perustuu tuttuun ihmiset vs. luonto asetteluun. Ihmiset haluavat laajentaa Tokyota kaatamalla metsää jossa Tanukit asuvat. Tanukit taas yrittävät estää ihmisten toimet keinolla millä hyvänsä.
 Elokuvan huumori puree varmasti paremmin japanilaisiin kuin länsimaalaisiin joille tietyt elokuvan asiat ei välttämättä ole tuttuja entuudestaan. Elokuva ja sen asettelu on silti hauska puhuvineen Tanukeineen. Mielestäni Pom Poko on suunnattu aikuisille mutta sen voi vallan mainiosti näyttää myös lapsille. Pom Poko kokemuksena on positiivinen ja tarinan opetus plussaa. Mielestäni se on melko tavallinen elokuva jonka voi katsoa hyvin mielin mutta jos sen jättää katsomatta ei siinä menetäkään mitään.

Porco Rosso

1992/Hayao Miyazaki

Porco Rosso on taattua Miyazaki laatua. Elokuva kertoo porsaan näköisestä miehestä joka on lentäjä, ensimmäisen maailmansodan veteraani. Hän auttaa ihmisiä ilmarosvojen kynsistä ja on jokseenkin ihastunut hienoon naiseen Ginaan. Vanhan lentokoneensa mennessä rikki hän joutuu kääntymään vanhan tuttunsa ja tämän reippaan tyttären puoleen. Tarina sijoittuu Italiaan Milanoon ja miljöö onkin äärettömän kaunis, merivesi läpikuultavaa ja kaupungit kauniita. Elokuva sisältää paljon takaa-ajoa ja tappelua mutta humoristiseen sävyyn mikä ei jätä epämukavaa tunnetta. Hahmot ovat hulvattomia ja sympaattisia. Taustalla kuitenkin piilee Porcon herkkä tarina joka avautuu pikkuhiljaa elokuvan myötä mutta jättää myös asioita oman päättelyn varaan.
 Porco Rosso on yksi suosikeistani vaikka elokuva avautui minulle paremmin vasta toisella katselukerralla. Ensimmäisellä kerralla se tuntui vähän tylsältä, moni asia meni minulta ohi ja loppu jäi ihan mysteeriksi. Seuraavalla kerralla kuitenkin ymmärsin useita asioita ja hahmot tuntui entistä mukavammilta. Suosittelen todella Porco Rosson katsomista ja jos se ei tosiaan heti avaudu kannattaa antaa uusi mahdollisuus.

Princess Mononoke

1997/Hayao Miyazaki

Tässä kauniissa elokuvassa käydään jälleen läpi ihmiset vs. luonto kaavaa. Tällä kertaa kuitenkin painotutaan enemmän ihmisiä kohtaan vihaisen luonnon puolelle. Tarina kertoo Ashitaka pojasta joka tappaa villisian rivanneen demonin. Demoni kuitenkin siirtyy Ashitakan käteen, samalla kun demoni antaa Ashitakalle uskomattoman taistelukyvyn tappaa se häntä hiljalleen sisältäpäin. Elokuvan aikana Ashitaka lähtee etsimään parannusta käteensä luonnonvoimilta ja samalla tutustuu pikkuhiljaa susien kanssa elävään tyttöön Saniin. Asetelmaan kuluu kyläläiset jotka haluavat tappaa sudet sekä metsän jumalan. Toisella puolella on San, sudet yms jotka taas haluavat tappaa uhkaavat ihmiset ja suojella reviiriään. Ashitaka joutuu tilanteen keskelle.
 Niin kuin Porco Rosson tämänkin elokuvan jouduin katsomaan pariin kertaan ennen kuin sytyin sille. Tykkäsin jo aluksi musiikeista sekä metsästä henkineen mutta tarina jäi vähän hämmentäväksi. Itselleni Mononoke ei antanut paljoa ja hämmenyin katsoessani elokuvaa pikkusiskoni kanssa siitä että kuinka raaka elokuva onkaan K3 leimastaan huolimatta. (Jouduin sensuroimaan siskolta kohtausta jossa henkilön pää irtoaa...) Kuitenkin Mononoke on useiden kavereideni lempielokuva että kyseessä on ihan makukysymys. Elokuva kannattaa katsoa itse ja ottaa siitä selvää.

Kikin lähettipalvelu

1989 Hayao Miyazaki

 

Kikin lähettipalvelu kertoo 13-vuotiaasta noidan alusta Kikistä joka opettelee pärjäämään omillaan. Elantonsa hän tienaa lennellen yli kaupungin toimittaen lähetyksiä. Elämä omillaan ei kuitenkaan ole helppoa varsinkin kun nuoren noidan uuteen elämään kuuluu ihastus, erilaisia asiakkaita sekä voimiensa löytämistä. Tarina tunnelmaltaan on kevyt ja kaiken kaikkiaan hyväntuulinen. Kikin lähettipalvelu jää hyvin mieleen ja vielä vuosien jälkeen muistaa kirkkaasti juonen kulun. Piirrosjälki on kaunis ja musiikit ovat myös mukaansa tempaavat niin kuin Joe Hisashilta saattaa odottaa.

 Elokuva kuvastaa hyvin 13-vuotiaan lapsen elämää. Ei siinä että sen ikäiset muuttaisivat omilleen vaan siinä miltä se ensimmäinen ihastus tuntui ja miten sen ikäiset lapset suhtautuvat toisiinsa. Itselläni Kikin lähettipalvelu ei ole herättänyt yhtä isoja tunteita kuin moni muu Ghiblin elokuva mutta se on kuitenkin piristävää katsottavaa muuten pieleen menneen päivän päätteeksi taikka inspiraation hakemiseksi. 

Sydämen kuiskaus

1995 Yoshifumi Kondō

Sydämen kuiskaus on leppoisa elokuva joka jakaa rakkaustarinan 14 vuotiaan Shizuku tytön sekä Seiji pojan välillä. Elokuva ei kuitenkaan ole missään nimessä imelä vaan tunteet kasvavat hillitysti pikkuhiljaa samalla kun nuoret murehtii jatko-opinnoistaan ja unelmistaan viulunrakentajana sekä kirjailijana. Sydämen kuiskauksen arkinen miljöö on mukava ja tunnuslaulu "Take me home, Country roads" jää elokuvasta päälimmäisenä mieleen. Sydämen kuiskauksessa näkyy myös kissapatsas Paroni joka ilmenee uudelleen elokuvassa "Kissojen valtakunta." Elokuvaa kuvaa parhaiten adjektiivi suloinen. Itse en ollut odottanut elokuvalta paljoakaan mutta loppujen lopuksi pidin siitä ja se pisti pohtimaan tiettyjä asioita. Jos haluaa katsoa jotain sopivan mittaista ja hellyyttävää on Sydämen kuiskaus hyvä valinta.

Kissojen valtakunta

2002/Hiroyuki Morita

Jos pitää kissoista ja Sydämen kuiskauksesta pitää todennäköisesti Kissojen valtakunnasta vielä enemmän. Kissojen valtakunta on kaikkea muuta kuin tylsä, tarina etenee jatkuvasti ja siinä on omanlaisensa viehättävä tunnelma. Elokuva kertoo vähän kömpelöstä Haru-tytöstä joka joutuu outojen tapahtumien keskelle. Kissat ja sattumusten sarja johdattelee hänet Kissojen valtakuntaan jossa hänet yritetään naittaa pelastamalleen Prinssi-kissalle. Toisessa pääosassa on salaperäinen Paroni-kissa joka nähdään jo Sydämen kuiskauksessa.

 Itse olen tykännyt Kissojen valtakunnasta kovasti, samoin pikkusiskoni. Pienenä saatoimme katsoa sen useamman kerran viikossa. Elokuva kestääkin vain 75 minuuttia joten se on kevyt hetken irrotus arkisista ajatuksista ja se jättää jälkeensä tyytyväisen tunteen.

Henkien kätkemä

2001/Hayao Miyazaki

Aikaisemmin mainitsinkin tämän elokuvan jonka ei kuuluisi olla kellekkään tuntematon ja jos on niin lopeta tämän lukeminen ja hopi hopi katsomaan! Tämä Oscar palkittu seikkailu on ehdottomasti Ghiblin ja Hayao Miyazakin taianomaisuudellaan erottuvin elokuva. Elokuvassa kerrotaan Chihiro tytöstä joka joutuu henkien maailmaan. Chihiro yrittää pelastaa vanhempansa mutta selvitäkseen vieraassa maailmassa hän joutuukin töihin outoon kylpylään ja tutustuu salaperäiseen Haku nimiseen poikaan. 

 Henkien kätkemä hivelee silmiä visuaalisella loistollaan ja tunnelma on pääosin vakava mutta kaikenkaikkiaan onnellinen. Kaikki elokuvan hahmot ja otukset ovat ihan omaa luokkaansa vaikka joidenkin niiden karuutta ja rumuutta tuli pienenä kauhisteltua. Henkien kätkemän kestää useita katselukertoja menettämättä koskaan hohtoaan. Tämän jokaisen kuuluu nähdä edes kerran elämänsä aikana.

Liikkuva linna

2004/Hayao Miyazaki 

Jälleen yksi Miyazakin tunnetuimmista ja useiden lempielokuvaksi muodostunut animaatio. Pääosassa on 18-vuotias Sophie jonka Turhatar-noita muuttaa vanhukseksi saatuaan kehnoa palvelua Sophien perheen hattuliikkeessä. Sophie karkaa kotoa ja löytää itsensä mysteerisen sydämmiä murskaavan velhon Haurun liikkuvasta linnasta (joka muistuttaa ennemminkin romukasaa) siivoojana. Tarina keskittyy Haurun salaisuuden selvittämiseen, sodasta sekä erimielisyyksistä selviämiseen, tulidemoni Celciferin vapauttamiseen ja ennen kaikkea pohtimaan kysymystä "Mitä järkeä elää jos ei ole kaunis?" Elokuva on jälleen täynnä sympaattisia hahmoja joilla on oikeasti ulkonäön lisäksi luonnetta.

 Omasta mielestäni Liikkuva linna on ehdottomasti keskivertoa parempi Ghibli-elokuva jossa on erinomainen sanoma!

Maameren tarinat

2006/Gorō Miyazaki

Tämä elokuva on Hayao Miyazakin pojan Gorōn depyytti ja sen huomaa. Katsoin elokuvan vasta hiljattain ja kehnon suurpiirteinen piirrosjälki tuotti pettymyksen. Elokuvan olisi voinut toteuttaa paremminkin mutta tarina tuli kuitenkin selväksi. Pääosassa on prinssi Arren joka tappaa isänsä, pakenee ja lähtee Sparrowhawk nimisen velhon matkaan. Matkalla Arren päätyy pelastamaan Therru-tytön orjakauppiailta. Tyttö ei kuitenkaan aluksi pidä Arrenista. Myöhemmin velho sekä Arren päätyyvätkin taloon jossa Therru sekä talon emäntä Tenar asuvat. Ilkeä velho Cob sekoittaa tilanteen havitellessaan ikuista elämää muiden kustannuksella ja loppuelokuva keskittyy taistelemiseen, kidnapattujen pelastamiseen ja totuuden löytämiseen.

 Mielestäni elokuva ei ollut järin kiinnostava mutta keskiaikainen miljöö joka poikkeaa yleisestä Ghibli miljööstä tuo elokuvaan arvoa. Elokuvassa on myös kauniit musiikit (joita olisi voinut olla enemmän), sekä hieno opetus jotka parantavat katsomiskokemusta.

Ponyo 

2008/Hayao Miyazaki

Brunhilde on pieni kalatyttö joka elää kauniissa meressä isänsä ja sisartensa kanssa. Eräänä päivänä Brunhilde päättä kuitenkin karata. Tavatessaan Sōsuke pojan Brunhilde päättää ryhtyä ihmiseksi. Sosuke nimeää Brunhilden Ponyoksi ja Ponyo päätyy asumaan Sosuken ja tämän äidin kanssa. Ponyon muuttuessa ihmiseksi ja meren myllätessä kaupunkiin iskee tsunami. Ponyon isä kuitenkin etsii Ponyoa huolissaan sekä Ponyosta että maailman järjestyksestä.

 Ponyo on äärettömän suloinen ja sydäntä lämmittävä elokuva. Se muistuttaa iloisen kevyellä tunnelmallaan Totoroa, etenkin tunnuskappaleensa kannalta. Vaikka Ponyo pyörii ehkä vähän vakavimpien aiheiden parissa kuin Totoro se ei kuitenkaan tee ihan yhtä isoa vaikutusta. Tsunami on loppujenlopuksi iso ja vakava asia mutta kyläläisten mielialaa se ei kuitenkaan vaikuta lannistavan. Tunnelma on hyvällä tavalla lapsenmielinen ja visuaalinen toteutus todella mielyttävä mutta jos etsii jotain aikusempaan makuun niin Ponyo ei kyllä ole ykkösvalinta mutta keskelle iloista kesäpäivää se sopii vallan hyvin. 

Arrietty - kätkijät

2010/Hiromasa Yonebayashi

Kätkijät perustuu Mary Norton fantasia romaaniin "The Borrowers". Yksinkertaisesti tarina kertoo pienistä ihmisistä jotka elävät seinien välissä ja lattoiden alla. He lainaavat ihmisiltä pieniä esineitä joiden puuttumista tuskin huomaa. Arriettyn tarinassa Shon niminen lempeä mutta kipeä poika huomaa Arriettyn ja Arriettyn perhettä kohtaa kriisi kun heidän salaisuus alkaa pikkuhiljaa raukeamaan talon asukkaille.

 Elokuva virkistää erilaisuudellaan. Osasyynä Arriettyn erottuvuuteen muista Ghibli-elokuvista on ranskalaisen Cecile Corbelin säveltämät raikkaat musiikit. Kätkijät ei ole Ghiblin parhaita elokuvia mutta silti todella hyvä ja katsomisen arvoinen raikas kokemus. Älä kuitenkaan erehdy katsomaan tätä elokuvaa suomidubeilla! Äänet ovat epäsopivat ja hahmojen nimiä on muunneltu.

From Up on Poppy Hill

2011/Gorō Miyazaki

From up on Poppy hill on aivan valtava parannus Goro Miyazakilta verrattuna Maamerten tarinaan! Elokuva kertoo 16-vuotiaasta Umi tytöstä jonka isä on kuollut Korean sodassa ja äiti on poissa. Hän asuu yhdessä sukulaistensa kanssa. Pian Umi ihastuu koulussa Shun nimiseen poikaan joka kuuluu koulun sanomalehti kerhoon. Kerhotalo kuitenkin uhataan purkaa joten oppilaat ryhtyvät Umin ehdotuksesta kunnostamaan sitä. Tarinan edetessä Umin sekä Shon taustoista paljastuu merkityäviä seikkoja ja tarina kääntyy päälaelleen.

 From up on Poppy hill on liikuttava tarina jonka aikana tuli itkettyä useempaan kertaan. Visuaalinen toteutus on myös mielyttävä etenkin valtava ja sotkuinen kerhotalo. Pidin myös siitä miten aitoja hahmot olivat, päähenkilötkään eivät menneet sellaista ärsyttävää kliseistä takaa-ajoleikkiä vaan olivat rehellisiä tunteistaan. Tykkäsin elokuvasta kovasti ja se antaa toivoa Ghiblin laadun säilymiseen Hayao Miyazakin lopetettua. Suosittelen!

Tuuli nousee

2013/Hayao Miyazaki 

Hayao Miyazaki on julistanut Tuuli nousee-elokuvan viimeiseksi elokuvakseen. Elokuvasta huomasi että Miyazaki oli ohjannut sen ikään kuin itseään varten. Koko uransa Miyazaki on piirtänyt paljon lentokoneita ja tämä elokuva viimein keskittyy kokonaan niihin. Tuuli nousee kertoo vuonna 1916 syntyneestä Jiro Horikoshista joka unelmoi lentämisestä mutta kehnon näkönsä takia ei voi unelmaansa toteuttaa. Jirosta kuitenkin tulee taitava lentokoneiden suunnittelija. Tarinan aikana näytetään kuinka Jiro urallansa edistyy, pääsee maailmalle ja rakastuu. Elokuvan tunnuslause on lainaus Paul Valeryn runosta  "The wind is rising… We must try to live"

 Odotin elokuvalta enemmän. Alku tuntui etenevän tajuttoman hitaasti ja Tuuli nousee saikin minut kiinnostumaan vasta puolivälin jälkeen. Elokuvassa on muutamia kivoja sekä jännittäviä kohtia joiden välissä on pitkiä aikoja kun ei tunnu tapahtuvan mitään. Päähenkilö herätti minussa myös ristiriitaisia tunteita. En tiennyt oliko Jiro herttainen niin kuin aluksi ajattelin vaiko todella itsekäs. Elokuva ei kuitenkaan ollut kokonaan pettymys. Omalla tavallaan se on täydellinen kruunaus Hayao Miyazakin uralle: kevyt ja juuri Miyazakin itsensä näköinen. Omaan katsomiskokemukseeni saattoi vaikuttaa myös väsymys joten ehkä katson elokuvan vielä jokin päivä uusiksi. 

No niin siinä on katsottavaa hetkeksi. Minulla on näkemättä vielä uusimmat  Ghibli elokuvat: The tales of the Princess Kaguya sekä When Marnie was There (samoin naapurini Yamadat). Palataan ehkä näihin merkkeihin kun olen katsonut kys. elokuvat, voisin myös tehdä tällaisen joistain katsomistani uusista taikka miksei vanhoistakin animesarjoista c: