Huuda

Miten mä saisin sut tajuumaan että kaikki ei ole niin yksinkertaista ja itsestäänselvää?

Elämä ei pysy paikoillaan vaan sen kulkee eteen päin ja joku päivä mä vielä kuljen sen mukana sellaisena ihmisenä mitä nykyisyys on musta muokannut. Silloin voi olla jo liiaan myöhäistä.

Menneeseen ei voi palata, ongelmia ei voi sivuuttaa eikä pahaolo katoa vetäytymällä iloiseen kuplaan.

Oonko mä sulle sen arvoinen? Onko sulla aikomus kuunnella mua? Sillä vielä ei ole liian myöhäistä ottaa mua kädestä kiinni.

Elämässä on tapahtunut vaikka ja mitä enkä usko että siitäkin on jo niin pitkä aika kun viimeksi kirjoittelin tänne. Ero on kaihertanut mieltäni ja olen yrittänyt pitää itseni kiireisenä. Olen nähnyt paljon ystäviä ja yhtä jota näin viimeksi viimekesänä. Olen myös tutustunut uusiin ihmisiin.

 Ylioppilaskokeet stressaavat mut hengiltä. Eilen oli englannin kuuntelu joka omasta mielestäni meni ihan hyvin. Tänään vuorossa oli saksan kuuntelu joka meni mun arvion mukaan hyvin mutta en haluu herätellä liikoja toiveita sillä olen tunnetusti surkea saksassa. Huomenna on sitten penkkarit! Hassu päivä kun heitellään rekan lavalta lapsille karkkia ja puetaan päälle hauskat vaatteet. Itsehän nousen rekan kyytiin Nuuskamuikkuseksi pukeutuneena. Harmittaa vähän että toisin kuin useimmat kaverit en voi vielä juhlistaa valmistumista. Menen mukaan abiristeilylle mutta en ole valmistumassa vielä n. vuoteen. Eihän puolivuotta pidempi aika lukiossa ole paha mutta mä haluisin jo edetä elämässä. Mä en tiiä mitä tulevaisuus tuo, mä en tiedä enää yhtään mitä mä teen, jokin aika sitten mulla oli vielä selvä visio: yhteiseloa ja kuva-artesaania. Mä en halua jumittaa yksin täällä tutussa paskaisessa huoneessani itkien menetettyjä ja peläten tulevaa, vaan mä haluun jo astua sinne.

 Silloin kun mä muutin Tampereelle mä luulin ihan oikeesti että jäisin tänne loppuelämäkseni ja noh mistäs sitä tietää jos joskus tänne asettuisinkin. Ihastuin tähän kaupunkiin ensisilmäyksellä. Kieltämättä Tampere on yhä lempikaupunkini mutta tässä elämäntilanteessa sillä ei ole paljoa annettavaa mulle. Ystävät joihin tutustuin vasta alle kolme vuotta sitten hajaantuvat kohta jo omille teilleen ja mä jään tänne muutaman hassun lusmun kanssa.

 Päivä kerrallaan olo helpottaa mutta vähänväliä mun silmät  täyttyy kyynelistä kesken arkiaskareiden: kun mä katson mun peilikaappiin, kun mä yritän käydä käsiksi vanhoihin sotkuihin. Liikaa muistoja, murehdittavaa, menetettävää ja stressatavaa. Penkkareiden jälkeen alkaa kuitenkin kolmen viikon lukuloma ja aijon ottaa siitä kaiken hyödyn irti: lukea, lepuuttaa hermojani, nähdä Ninaa ja toivottavasti saada asioita johonkin suuntaan. 

Hyviä iltoja kaikille! Yritän päivitellä tänne lisää penkkareiden ja abiristeilyn jälkeen jos olisi vaikka jotain iloista lörpötettävää. Käykää myös You Tuben puolella katsomassa videoita jotka tein siinä joulun jälkeen. Löytyy nimellä  MoroAlisa