Friday 7 March 2014

Aikaansaamattomuus



Viimeaikoina olen löytänyt itseni kuopan pohjalta jonka olen itse kaivanut. Nää on näitä hetkiä kun pää tietää mitä pitäisi tehdä mutta silti vaan jättää asiat sikseen ja pian niistä koostuu ahdistavien asioiden sarja. Huomasin loman loputtua pelkääväni kouluun palaamista. Poissaoloja tietyistä aineista oli kertynyt niin paljon että en halunnut mennä tunneille kuulemaan etten enää ole niillä tai saamaan eteeni kauheeta kasaa tehtäviä töitä joista koituisi lisää stressiä. Tietenkin noihin kaikkiin poissaoloihin ja saamattomuuteen on syynsä. Mm. Vituillaan oleva unirytmini, motivaation puute, minä, hankalat ihmissuhteet sekä tästä kaikesta johtuva ahdistus. Tolle unijutulle täytyy oikeasti tehä jotain, en enää siedä itseäni ja alan kohta oikeesti huolestumaan että mussa on jotain vialla. Tänään panikoituani kokoyön tilannettani päätin tänään sitten tehdä asialle jotain. Juttelin opettajille ja varasin opolta ajan jotta voitaisiin puhua huojennuksista ja opintojen kestosta. Nyt on jo parempi olo ja uskon että tämä lähtee tästä hitaasti parempaan. Edessä on vain kova urakka *Syvä huokaus*. 

Sen lisäksi että koulu ja koeviikon lähestyminen stressaa, kuun lopulla häämöttävä Tampere Kuplii saa aikaan myös pelon myyntiin tulevien piirustusten aijoissa valmistumisesta. Vaikka Tampere Kuplii kuuluukin stressattavien asioiden listalle odotan sitä kumminkin. Cossaan tehtotytöistä tuttua Poppanaa. Peruukki, kengät sekä ihanat vihreät piilarit ovat jo valmiina ja huomenna olisi suunnitelmissa mennä ostamaan kankaat. Uskon cossista tulevan onnistunut c: Se on yksinkertainen mutta mielenkintoinen ja helposti tunnistettava.

Niin monta Pipaa! Kuvasta puuttuu vielä yksi Poppana.
 Ja näin  loppuun vielä katsottuani monia tunteja videoita you tubesta ja kuolattuani kesävaatteita nettikaupoista ajattelin sanoa että olen pitkään haaveillut videoiden tekemisestä. En kuitenkaan tarkoita mitään kauhean säännöllistä, mulla tulee tosi helposti epäitsevarmaolo videoiden kanssa ja tommosissa hommissa vaan pelkään et puhun jotain ihan väärää ja kuulostan tyhmältä. Mutta se mitä olen pidempään suunnitellut on se että aion videoida koko kesän! Ihan kaiken kuvaamisen arvoisen: koulujen lopun, nuotioillat, desuconin, lontoon reissun, kaiken mukavan ja ehkä ne sateisemmatkin päivät. Jos tässä tavoitteessa pysyisin se olisi aivan mahtavaa. Voisin tehdä niistä tapahtumista yms. Erikseen videopostaukset tänne ja vielä sen lisäksi kesän lopussa iiiiison koosteen jossa ois musiikkia ja kaikkea c: Kesää odotellessa on vielä aikaa säästää rahaa ja hakea kesätöitä. Ajattelin nimittäin jos ostaisin kamerajalan ja jonkun helpon videonmuokkausohjelman (Windows movie makeriin en koske enää ikinä...) Mutta eipä tässä muuta tälläkertaa. Pärjäilkää tekin siellä, moi moi <3

Maiharini tulivat tänään <3 näillä tallustaakin sitten muutaman seuraavan talven.

4 comments:

  1. Ahaaa~ se olit sinä ihana punapää, jonka kiharoita kävin täällä aiemmin kuolaamassa! >_<
    Kuvaile ihmeessä videoita, vaikka ihan randomiakin ja oot kyllä tosi ihastuttava ihan livenä liikkuvana ihmisenä, joten varmasti videollakin. Videoita voisi tehdä pätkissäkin tai ainakin jos itsellä olisi iiiso projekti ja kauheasti matskua ja editoitavaa, alkaisi se varmaankin stressaamaan ja sitten loppujen lopuksin en jaksaisi sitä tehdä. :P

    Voihan kura, tsemmpaisin sulle sen 100. lukijan, mut googlessa on näköjään joku kurppainen bugi ja tekee erroria :(

    ~ Frillycakes ~

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hehe kiitos c:! Joo ajattelinkin tehä sellatteita videoita missä kertoisin vaikka erikseen päivän suunnitelmista ja sit kuvaisin kaikenlaista sen aikana. Ja editoituani sen yhden päivän laittaisin tänne. En nyt tosin tiiä oonko niin ihastuttava, kun törmäsin suhun niin olin ihan räjähtäneen näkönen koulupäivän jälkeen :'D
      Ja eipä se mitään, seurailla ehtii joskus toistekin c: Google osaa kyllä aina takkuilla...

      Delete
  2. Ihania noi pehmot, mäkin haluan! Mukaisa blogi :)

    http://minirere.blogspot.com/

    ReplyDelete