Monday 16 July 2012

Ruisrock



Mahdottoman kiireistä ollu putkeen yli viikon ajan, kaikenlaisia tapahtumia eikä ne vielä ole ohi : DD niinpä kirjottelen tänne ny taas pitkästä aikaa kun kerrankin ehdin ja teen samalla pari merkintää eri aiheista.

Elikkäs 6-8.7 oli Ruisrock Turussa. Olin siellä Annan kanssa pe-su ja sunnuntaina porukkaan liittyi myös Kati. Yövyttiin mun tädillä ja oli kyllä hauskaa!!! Näin yleisesti festari onnistui hyvin, ei jäänyt mikään harmittamaan, näin hyviä artisteja ja sää oli hyvä paitsi sunnuntaina jolloin satoi aivan kaatamalla koko päivän D:!!! Taidettiin myös todellakin olla festarin nuorimpia kävijöitä, lukuunottamatta perheitä joissa saattoi olla pikkulapsia.

Lähdettiin matkaan junalla perjantaina kahdentoista aikoihin mun serkkuni kanssa, joka palautettiin Hämeenlinnasta Turkuun mun tädille samalla kun mentiin sinne yöks. Festari alueen ja majotuksen välillä liikuttiin busseilla mikä tuntu aluksi hankalalta mennä Hirvensalosta keskustaan ja vaihtaa siellä festari bussiin joka vei Ruissaloon. Ei siinä muuten mitään hankalaa mutta mitä meidänlaisilta sählääjiltä voi odottaa :'D esim. meinattiin mennä väärään bussiin ja toisessa jäädä sinne liiankin pitkäksi aikaa.

Perjantaina käytiin ensin katsomassa mitä bändi paitoja on tarjolla... no petyttiin vähän siihen että suurin osa paidoista oli aika tylsiä mutta mä ostin Michael Monroen paidan joka oli musta ainoita hienoja siellä ja Anna osti Refused paidan koska se oli hieno :'D


Ensinmäinen bändi jota käytiin katsomassa oli Disco ensemble, päästiin eturiviin ja oli hyvä keikka, sillä oli hyvä aloittaa festari viikonloppu^^

Sitten vuorossa oli The Rasmus mikä oli yllättävän hauska : D Tosin jotku uudet biisit oli vähän tylsiä mutta kaikissa vanhoissa kunnon fiilistelyt. Nautintoa ei kuitenkaan yhtään lisännyt vieressäni riehuva poika jolla oli pitkä hevi letti jolla se moshas kokoajan MUN NAAMAAN. Muutenkin se pomppi siinä mikä oli ihan helvetin pelottavaa koska mulla oli sandaalit, vielä kaikenlisäks se ei riittänyt että hän oli pitkä enkä nähnyt hänen takaa vaan tietenkin hän nosti porukalla sellatteen The Rasmus lakanan etten varmasti nähnyt mitään! No onneksi jossain vaiheessa päästiin edemmäs ettei kukaan ollut tiellä :'D


The Rasmuksen jälkeen ei perjantaina ollut juurikaan mitään mitä olisi "pitänyt" mennä katsomaan mutta ajteltiin käydä katsomassa millainen bändi on Refused. Festari ruoka tietenkin on kallista pikaruoka mutta on uskomattoman hankalaa valita mitä syö :'D!!! Kaikki on kuitenkin aika hyvää ja valikoimaa paljon xD Itse kuitenkin päädyin Perjantaina pizzaan.

Lähdettiin Ruissista joskus puole kaheltatoista. Siinä oli muuten aivan ihana matka kävellä järven vierustaa festari bussille, siis matka oli suht pitkä ja vastaan tuli kännistä porukkaa jota piti ohitella. Festari bussi oli tietenkin täynnä lisää känniläisiä jotka soittivat täysillä jotain suomi rappia... säälin bussikuskeja D:!

Torilla sit odotettiin meidän bussia hirvensaloon ja siinä odotellessa saatiin kuunnella ihanaa pimputus katumusiikkia :'''D Perillä kävin vielä pesulla eikä nukahtamisessa rankan päivän jälkeen mennyt kauaa.



Lauantaina totesin että en uskalla mennä enää ruissiin sandaaleilla, todennäköisyys jaloille hyppimisestä pelotti :'D siispä ennen kuin hypättiin taas festari bussiin käytiin kaupungilla. Yritin katsella cybershopista kenkiä muttei siellä ollut mitään kovin kiinnostavia niinåä löysin H&Mstä keltaiset balleriinatennarit mitkälie mutta ne osottautui todella hyviksi festari kengiksi!

 Kun oltiin saavuttuu taas ruissiin katsottiin Pariisin Kevät jonka jälkeen oli aika pitkä odottelu the Gardiganssiin. siispä löhöttiin vaan ruohikolla, syötiin, käveltiin rannala ja löysin myös Cybershopista hatun jota olinkin etsinyt Nana cossiini!

Oli hauskaa vain istua ja katsella ihmisiä. Festarit ovat hauskoja siitäkin syystä että siellä on niin erilaisia ihmisiä. Vertailin myös Ruissia Provinssiin. Ruissi on paljon rauhallisempi festari mikä johtuu  varmaan siitä että kävijät ovat paljon vanhempia. Tykkäsin kuitenkin ehkä provinssista festarina enemmän koska se paikka oli paljon hienompi ja siellä oli ehkä vähän parempi fiilis.



 Muutaman tunnin jälkeen oli vihdoin the gardigans. En the
Gardigansia ollut hirveästi aikaisemmin kuunnellut mutta kivaa oli. Laulaja lauloi jopa laulun suomeksi ja sai yleisöstä miesten alushousut ja aurinkolasit :'D

 

Sitten tuli PMMP mikä oli rehellisesit varmaan koko festarin paras keikka!!  Esitys oli mahatva, päästiin taas eturiviin, bändi eläytyi, oli ilotulitteita ja tulta. Soittivat kaikki parhaat festari biisit ja sain paljon hyviä kuvia! Toivottavasti nään PMMPn joskus uudetsaankin : D Provinssissa se jäikin väliin.



Oltais haluttu käydä kattoo Chisu... no kyl me käytiinkin mut siinä oli niin paljon porukkaa että ei nähty juur mtn ja joku rääky korvan juures et luovutettiin suosiolla. Eikä se haittaa, näin kuitenkin Chisun eturivistä Provinssiss aja tulen näkemään vielä Wanajassa. Käytiinpä siis hakemas ruokaa ja mentiin kukkulalle oottamaan että Michael Monroe alottais. Michaelin 50v keikka oli kyllä hieno <3!!! Lähdettiin vaan melko aikasin koska haluttiin ehtiä puol yhen bussiin mikä sinänsä oli vähän tyhmää koska  näin jälkeen päin olen innostunut Michael Monroesta ja Hanoirockistsa tosi paljon!! Mutta Michaelin onneks näkee Kans Wanajas :3
 












Sunnuntai oli se sadepäivä joka alkoi Apulannalla. Sitä odotellessa saatiin kuunnella myös Robinia :''D Apulanta tosiaan veti pitkän ihanan keikan jota katseltiin tokaasta rivistä. Tää oli mun kolmas kerta kun nään Apulannan livenä ja aina se vaan on yhtä hyäv livenä : D! Keikan aikana satoi paljon, toisinaan se vähän loppui, aluksi se oli aika piristävää kahden pölyisän päivän jälkeen mutta sitten alkoi tulemaan vilu =w=






Kuunneltiin Jukka Poikaa ja syötiin kevätkääryleitä Bloc Partya odotellessa. Bloc Party oli ainakin Annan yksi niistä bändeistä jonka takia ruissiin tuli Two doors cinema clubin lisäksi. Itse en tätäkään bändia kovin paljoa ollut kuunnellu mutta nyt voisi alkaa kuuntelemaan enemmänkin, two door cinema clubin lisäks. Btw. sitä lavaa ei ole pakko täyttää savusta vaikka hieno efekti se onkin.

Bloc patyn ja two door cinema clubin välillä oli joku upeat 4 tuntia. Siinä ajassa söin taas pizzan, kävin turhaan sateessa narikalla ja sitten kökötettiin teltta lavalla. Sateensuojan lisäksi oli hyvä että mentiin telttaan siksi että kuultiin Metronomy mikä oli tosi hyvä uusi tuttavuus : DD Sen jälkeen istuttiin lavan edessä joku pari tuntia, leikin heijastimella, syötiin karkkia, höpötettiin kaikkea idioottimaista ja kuunneltiin Snoop dogg : D Two door cinema club oli mahtava, eikä ollut enää niin kylmäkään kun teltta alkoi täyttyä ihmisistä :'D


Hämeenlinnaan päästiin Katin kyydillä, pysähdyttiin ABCllä ja oltiin kotona ehkä kahdelta. Mutta tosiaan näin vähän myöhään kiitti seurasta ja hienosta festari viikonlopusta : D!!

2 comments:

  1. Oi, tosi mukavaa näytti olevan teillä ö3ö Ja kattelinki sillon kun tulit sinne aconin majotuksee, et oot löytänny tollasen hatun!

    ReplyDelete
    Replies
    1. jep hauskaa oli : D kiitti muuten kun jaksat lukee näit mun romaaneja <3 se oli kyllä ihana löytä, sitä ei löytyny cyberin normi kaupast, ei ekaalta cyberin kojulta mut sit tokalta löyty :'D

      Delete