Sunday 7 July 2013

Rock the beach ja mökkeilyä


Nyt onkin tiedossa paljon kuvia! 26.7 Alkoi siis Rock the beach johon lähdin kavereideni Annan ja Katin kanssa. Ensimmäinen päivä alkoi mukavasti ja se olikin hyvin energinen. Kävimme katsomassa All time lowin, Billy Talentin ja Green dayn. Green dayn loputtua, kamalan selvittelyn yöpaikkani suhteen jälkeen pääsin onneksi ystävälleni yöksi jonka kanssa sitten vietin seuraavan päivän sekä viikon. Rock the beachin välipäivänä tosiaan hengasimme tämän ystäväni ja hänen ystävänsä kanssa, josta kehittyikin erittäin hauska ryyppyreissu. Rock the beachin toinen päivä olikin aika rankka juuri kyseisestä syystä, mutta siitäkin selvisin hengissä. Ensimmäisenä käytiin katsomaan Haloo Helsinkiä, ja jäimme sen jälkeen katsomaan Apulantaa eturiviin. Haloo Helsingin keikan jälkeen bongasimmekin bändin jäsenet Leon ja Jeren. Kävin sitten taas julistamassa rakkauttani kyseistä bändiä kohtaan ja halaamassa <3 The Blackoutin keikan istuskelimme nurmikolla mutta oli kiva kuunnella bändiä jota joskus 8-luokalla fanitin. Illan pääesiintyjä oli 30 seconds to mars, hyvältähän se kuulosti mutta jäin yksin hengaamaan kauemmaksi, koska koin väkijoukon liian ahdistavaksi. En kumminkaan joutunut olemaan kokonaan yksin, tutustuin uusiin ihmisiin ja löysin yhden tuttavani joka oli myös jäänyt yksin. Tämä yö sitten nukuttiinkin hienossa hotellissa. Sänky oli maailman pehmein ja aamupala runsas <3 Rock the beachin viimeisenä päivänä meillä oli hyvin aikaa ennen esiintyjiä jotka halusimme nähdä joten kävimme Kampissa sekä Foorumilla pyörimässä ja syömässä jäätelöä. Hietsuun päästyämme katsoimme sitten Enter shikarin joka oli viihdyttävä mutta pääkohteemme oli Paramore jota venailimme loppuillan lavan edessä, n. 5:llä rivillä. Paramore oli aivan mahtava! Tykkäsin heidän uusista biiseistään ja täytyy sanoa että Hayley on luonnossa todella kaunis (ei sillä että hän muutenkaan ruma olisi)! Keikan jälkeen ihana ystäväni hakikin minut rautikselta. Rock the beachistä jäi oikein hyvä fiilis ja jos ensivuonna tuo festari taas järjestetään niin olen menossa uudestaan (esiintyjistä riippuen) c:


Billy Talent, Ben on suloinen mies <3
Ahah <3


Haloo Helsinki <3 Elli näyttää ihan enkeliltä!

Apulantaa!

Tähän väliin voisin sanoa pari saanaa keikoilla kuvaamisesta. Sanotaan näin että tavoitteeni ei ole mennä keikoille kuvaamaan. Kannan kameraa kumminkin aina mukanani missä vain, joten keikoilla haluan ottaa pari kuvaa tallentaakseni hetken lempi artistieni "seurassa". Mutta mielestäni on tyhmää tuhlata energiansa keikalla pelkästään kuvien ottamiseen. Missä vaiheessa sinä sitten itse nautit keikasta jos kuvaat kokoajan? Mistä voi tietää oliko siellä hauskaa jos ei hyppää mukaan fiiliksiin vaan rämplää kameraansa? Kuvien ottaminen riippuu myös paljon keikasta. Esim. Haloo Helsingin keikalla oli hyvin väljää joten miksipä ei ottaa pari nättiä kuvaa, mutta sitten esim. Paramore. Keikka oli mitä hulluin, tuskin olisin edes pystynyt kaivamaan kameraani sakean ihmismassan keskellä laukustani taikka jos olisin niin se olisi mennyt kuitenkin rikki tai olisin satuttanut jotakuta sillä, joten mielummin hypin yleisön mukana ja keskityin kuuntelemaan musiikkia, (jota vartenhan keikat ovat). Kyseisellä keikalla olikin tyttö joka kuvasi koko keikan ajan iPadillä. Tuon laitteen takaa en sitten nähnytkään mitään ja tietenkin keikan lopuksi näytöllä näytti olevan iso naarmu. Sanomani siis on: nauttikaa hetkestä! (Tätä saa soveltaa myös keikkojen ulkopuolelle : D)







Siinä näkyykin ostamani paita c:
Älkää kysykö, tämä käpy oli Pertti tai jotain muuta sellaista...

Suunnitelmat mökkeilyn suhteen sitten muuttuivatkin hiukan, siten että seuraavan viikon alussa lähdimme mökille kokoonpanolla: kaverini, hänen äitinsä, siskonsa ja siskon kaveri c: Oli todella upea viikko! Voin rehellisesti sanoa että minulla oli hauskaa ja olisin voinut jäädä sinne pitemmäksikin aikaa. Oli jotenkin haikeaa palata arkeen. Vaikkemme kokoaikaa olleetkaan tekemässä jotain niin nautin ystäväni seurasta. Kävimme mm. uimassa monta kertaa, grillasimme, saunoimme, joimme, pelasimme kaikenlaista ja etsimme sammakoita c: Koko viikon reissuni olikin siis onnistunut ja tämä jääkin varmaan yhdeksi kesän kohokohdista, kiitos hyvän seuran c:



Sammakot on ihania!
Näin loppuun voisinkin pyytää teitä kysymään kysymyksiä c:! Tuon vasemmanlaidan kyselyni mukaan teen lähitulevaisuudessa jonkinlaisen Q&A- videon ja/tai juttua kauneus ihanteistani. Joten kysymyksiä kiitos! Kokeilin myös ensimmäistä kertaa iiisoja kuvia ja minusta tuntuu että se toimi hyvin, vai kuinka?

Kiitos niille jotka jaksoivat lukea loppuun asti <3

4 comments:

  1. Kui vanha sä oot ja kuinka usein sä juot? :D (köhköh, alkoholia siis)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pian 17 ja juomiseni ny vaihtelee,välillä kuukauden välein välillä viikon, fiiliksen ja seuran mukaan.

      Delete
  2. Oi, sulla on näyttäny olevan tosi mukavaa! ;v;
    Olisin itekkin halunnu kovin tuonne, mut kavereita ei kiinnosta ni assdfg. Olisin tahtonu nähä Green Dayn, Paramoren ja 3stm'n ;--;
    Ihana tuo Green Dayn paitakin! //ja sie tietty ♥
    En keksi kysymyksiä + jep sammakot on ihania

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo hauskaa oli c: pöh tyhmää D: oisit tullu meiännkaa! Kiitos <3 teen kyl varmaa myöhemmin jonkun postauksen pelkästään kysymuksiä varten niin siihen saat luvan vääntää jotain >)

      Delete