Monday 1 September 2014

Muuttuuko ihminen?

Mä oon miettinyt sitä kuka mä oon ja miten mä mun elämää elän. Toisinaan mä katon peiliin ja mietin että oonko toi mä. Mä en oo se sama epävarma tyttö yläasteelta tai se pullaposkinen sinisilmäinen ala-astelainen.
 Silloin tällöin mä mietin kuinka paljon oon kasvanu ja kehittyny. Mä oon oppinu niin paljon ja saavuttanu asioita joihin en ois uskonu koskaan pystyväni. Samana iltana mä saatan käpertyä sänkyyni itkemään sitä kuinka turha oon, kuinka mä en tuu pärjäämään ja musta ei oo mihinkään.
 Mä oon onnellinen. Onnellisempi kuin koskaan oon ollut. Mulla on kaikki mitä mä tarvitsen ja en anna tuntemattomien lannistaa mun fiilistä, mut silti musta tuntuu et jokin rajoittaa mua. Se ei oo ne tuntemattonat vaan läheiset. Mä haluisin saada avoimesti olla onnellinen. En kuule sanoja "sä oot hyvä juuri tuollaisena" onko se oikeesti niin hankalaa?
 En mä taas tiiä mitä mä tälläkin postauksella haen takaa, kunhan tyhjennän päätäni. 
 Tuntuuko teistä joskus siltä että te ette vaan sais olla omiaitsejänne vaikka ite ette haluis olla muuta kuin mitä nyt ootte? Tai kamppaileeko joku sen tunteen kanssa että haluaisitkin olla kaikkea muuta kuin mitä olet?



2 comments:

  1. Mulla itsellä on usein tunne , että en saa olla sellainen kuin itse haluan. Olen varmaan vaan epävarma ja pelkään, että en kuulu joukkoon. Olen huomannut myös, että jos ystäväni kertoo vaikka jostakin vaatteesta negatiivisen mielipiteensä ja itse olen juuri ostanut sellaisen , en käytä kyseistä vaatetta hänen seurassaan. Jos asuisin jossakin muussa kylässä missä asun tällä hetkellä ja en tuntisi ihmisiä entuudestaan, uskaltaisin olla oma itseni tyylin ja olemuksen perusteella. Usein toivon että saisin aloittaa elämän alusta tai etten tuntisi ketään muuta kylästämme kun perheeni, jotta voisin olla sellainen kun oikeasti olen. En uskalla muuttua "tuttujen nähden". Ehkä ajattelen vaan liikaa muiden mielipiteitä. Pitäs vaa antaa olla, mutta ei se kovin helppoo oo... On se vaikeeta tai itse varmaan tästä asiasta teen näin vaikean :D et ole ainoa ajatustesi kanssa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ah kuulostaa niin tutulta! Mua ei enää sillei kavereiden mielipiteet kiinnosta (suurin osa muutenkin saman henkisiä) mut yläasteella oli ihan tajuttoman hankalaa sopeutua joukkoon ja enhän mä sinne ees sopeutunu. Näytin kyllä aika poikkeavalta minkä moni kokee merkkinä rohkeudesta mutta silti toivoin vaan et kukaan ei kattois mua ja antais mun vaan olla tai vaihtoehtoisesti kohtelis mua niin ku muitakin. Muutto uuteen kaupunkiin oli kyllä tosi onnekas mahdollisuus mulla. Mutta jos se ei oo mahollista lähitulevaisuudessa niin kannattaa varmaan lähteä parantamaan asioita pikkuhiljaa. Jos luotat itsees ja oot ylpee siitä millanen oot niin kyllä muutkin huomaa sen, eikä sitä koe enää samanlaisia paineita muiden mielipiteistä c: sori ihme hölötystä taas multa. Mut kovasti tsemppiä sinne! <3

      Delete